ILOA, TEHOA, TAITOA -kurssi alkaa kirjakeskustelut!
Koulu pyörähti käyntiin ja nyt on juuri oikea hetki ottaa käteen kirjallisuuspiirimme uusi yhteinen kirja:
Frank McCourtin Liitupölyä.
Onko meidän kotimaisessa koulumaailmassamme yhteyksiä McCourtin amerikkalaiseen arkeen?
Kirjaudu blogiin ja kirjoita rohkeasti oma mielipiteesi.
13 kommenttia:
Hei, hienoa kaima, blogi perustettu! Oli hieno lukukokemus McCourtin Angela's Ashes. Uskon, että sama mehevä sana ja oivaltava katse vie tämänkin kirjan kanssa katselemaan maailmaa taas hieman uusin silmin. Jos vain englanniksi lukeminen yhtään sujuu, niin McCourt on niitä, joiden kieli elää maukkaimpana alkuperäistekstissä - sen verran ehtaa irlantilaista (ehkei näissä seuraavissa ihan niin paljon, kun eletään uudella mantereella).
Terkkuja kaikille lukumatkalaisille!
Hei kollegat,
Jätän nyt Lemmikkikaupan tytöt hieman jäähtymään ja palaan heidän pariinsa myöhemmin takaisin.
Olen jo pitkään halunnut lukea Liitupölyä, ja juuri juhlallisesti aloittelin lukunautintoa. Hieman taustalla häiritsee äskettäin lukemani Harrisin kirja, jossa myös liikutaan poikakoulun maailmassa, miesopettajan näkökulmasta.
Heips!
Oli hauska yllätys, että törmään Liitupölyyn tälläkin kurssilla, olin nimittäin esitellyt sen Avaa krja taitavasti jne. -koulutuksen osallistujille keväällä Helsingissä.
Minusta tällä kirjalla on paljon annettavaa myös meille suomalaisille opettajille, vaikka olemmekin kenties hieman päämäärähakuisempia kuin irlantilainen lajitoverimme. Hän kun yleensä tuntuu ajautuvan eri opetus- ja elämäntilanteisiin erityisemmin niitä suunnittelematta... Toisaalta sellainen ajautuminen / heittäytyminen voisi tuoda välillä vaihtelua omaan työhön. Harvoinhan ne tunnit muutenkaan menevät alkuperäisen suunnitelman mukaisesti!
Hei Lerppu,
Todella omakohtaista! Huomaan viljeleväni luokassa joskus samaan malliin huumoria, ja olenkin sanonut vanhemmille, että jos jokin oppilaiden kertoma mietityttää, niin yhteyttä vaan heti.
McCourt tempaa mukaansa, turhaan en ole kirjaa metsästänyt. Kieli on kiehtovaa ja tapa kertoa asioita hauska. Siitä huolimatta lukiessa huomaa tunneskaalan vaihtelevan laidasta laitaan ja "mykkää ääneenajattelemista" tapahtuu alituiseen, eteneminen on siis hidasta...
Lerppu, sinun esittelyn perusteella tartuin tähän kirjaan toisen kurssimme jälkeen ja onkin hauska huomata, että jatkamme keskustelua myös toisessa ryhmässä.
Ensimmäisen luvun otsikko Niin pitkä matka on pedagogiaan, oli minusta todella hauska. Itselläni heräsi heti ajatus siitä, että vaikka miten hyvin olisin valmistautunut tuntieni pitämiseen, niin tapahtuu jotain yllättävää ja suunnitelmat menevät ihan uusiksi ja hienot pedagogiset tavoitteeni asian tiimoilta haihtuvat ilmaan oppilaiden riitoja tms. selviteltäessä. Vaikka haluaisikin opettaa, et aina sitä saa tehdä.
s. 17
"Siinä ne nyt tulevat.
Mutta minä en ole valmis.
Miten voisinkaan olla?
Olen uusi opettaja ja vasta opettelemassa työtäni."
Useimmat meistä taitavat tunnistaa itsessään samat ajatukset vastavalmistuneena opettajana tai uuden luokan ensimmäisissä tapaamisissa.Ainakin omalta kohdaltani olen huomannut, että koulutuksesta ei apua kaikkeen löytynyt vaan kokemus ja kollegoiden neuvot ovat valmistaneet enemmän tähän käytännön työhön.
Minä olen jotenkin hidas ja (itseänikin ärsyttäen) perusteellinen välillä. Niinpä minun oli pakko lukea ensin uudestaan Seitsemännen portaan enkeli ja nyt Amerikan ihmemaa. Liitupölyyn peityn vasta luultavasti ensi viikkoon mennessä. Vaikka ostinkin Liitupölyä Heinolassa ollessamme, olisi kenties mukavaa lukeakin se englanniksi - kuten Anne R suosittelee. Seitsemännen portaan enkeliä lukiessani huomasin usein pohtivani, että mitenhän tämä tai tuo kohta on alkukielellä.
Nyt on kello taas niin paljon, että ennen unta täytynee pistäytyä Amerikan ihmemaassa :)
Huomasin juuri, että tämän blogikeskustelun kello tuntuu elävän jotain ihan omaa elämäänsä, koska edellinen kommenttini kirjautui klo 11.57. Oikeasti kirjoitin sen vähän ennen klo 22 ja suunnittelin siis nukkumaan = lukemaan menoa!
Hei,
Itsekin ihmettelin blogikelloa. Lieneekö amerikan aikaa.
Eilen illalla aloittelin Liitupölyä enkä oikein imautunut vielä mukaan. Edellisetkin kirjailijann kirjat olen jättänyt kesken. Katsotaan josko kertomuksen kouluympäristö saisi minut kiinnostumaan.
Hei kaikille! Olen lukenut sekä Liitupölyä -kirjan että toisen yhteisen kirjamme Lemmikkikaupan tytöt jo ihan kesäloman alkupäivinä. Nyt huomaan, että keskusteluun osallistuminen edellyttäisi, että kirjat olisivat käsillä. (Tai että mulla olisi niistä merkintöjä lukupäiväkirjassa).
Tämä on eka viestini näihin blogeihin. Ihmettelen, että miksi viestit ovat kuitenkin aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Onko niin, että kommentit tulevat siinä järjestyksessä, mutta varsinaiset blogiviestit toisinpäin?
Olen ennakkoluuloinen koulumaailmasta kertovia kirjoja kohtaan. Usein niissä on sankariopettaja, joka saa kaikkien muiden hylkäämän erityislapsen kukoistamaan hyvyydellään ja kärsivällisyydellään. Ällöttävää, eikö vaan?
Toivon, ettei McCourt sorru moiseen maireuteen. Kirjan alku ainakin pysyy realismissa: elokuvamatka värillisten tyttöjen kanssa oli mielestäni rehellisen aito, työsuhteen päättyminen heti ensimmäisen lukukauden jälkeen kyynisyydessään hieno. Toivottavasti tyyli jatkuu samana.
Minusta Liitupölyä-kirjan opettaja nousee kouluarjen sankariksi ihan vahingossa tai tajuamattaan, vai onko se sitten alentamalla ylentämistä, en tiedä. Kirjassa on paljon itseironiaa, johon ihastuin jo Seitsemännen portaan enkelissä (Amerikan ihmemaan sen sijaan luin vähän väkisin). Aikaisempi tuotanto selittää Mc Courtin toimintaa opettajana, esimerkiksi leivänsyönti kurinpitomenettelynä ei varmasti ihan aukene, jos ei ole lukenut ensimmäisen kirjan nälännäkemiskuvauksia.
Minua viehätti kertojan, McCourtin itseironinen ote omaan työhönsä opettajana. Ironinen näkökulma tulee varmasti osittain siitä, että monista kirjan tapahtumista on paljon aikaa. Tapahtumiin voi siis suhtautua jo paljon kepeämmällä mielellä. Kirjassa tietysti viehättää myös se, että aika monen asian ymmärtää ja siihen samaistuu, koska itsekin on saman alan ihmisiä. Suomalaisessa ja amerikkalaisessa koulumaailmassa on siis paljon yhteistäkin, ainakin opettajien ja oppilaiden arjessa.
Hei!
Työviikon jälkeen Liitupölyä tökkäsi heti alkuunsa. Mutta minuakin McCourtin itseironia viehättää, joten teoksen lukeminen jatkukoon jonain otollisempana hetkenä.
Lähetä kommentti