Liitupölyä lomallakin

Minäkin tartuin kirjaan lomalla. Enpä tiedä, onko Liitupölyä juuri parasta lomalukemista, kun yrittää vimmaisesti päästä irti kouluarjesta. Päätin kuitenkin lukea kirjan ja vielä alkuperäiskielellä ja se olikin oiva päätös. Kieli on mielestäni oikein herkullista. Tarina lähtee alun tahmeuden jälkeen eteenpäin ja vaikka ajoittain vähän junnaakin paikoillaan, on kirja ollut ihan miellyttävä lukukokemus. Kuten moni muukin lukija on jo todennut, ei tämä teos yllä aivan samaan kuin kirjailijan aiemmat omaelämänkerralliset romaanit.

Joku täällä jo ihmettelikin sitä, miten ihmeessä McCourt oikein saa tavoitteet opetuksessaan täytettyä, jos tunnit ovat vain kertomuksia opettajan omasta elämästä. Me suomalaiset opettajat saamme toteuttaa täällä opetussuunnitelmaa varsin vapaasti ja silti tavoitteisiin pääsemme ainakin kohtuullisen hyvin. Amerikkalaiset kollegamme ovat tietääkseni kovasti tarkkailun alla. Olen amerikkalaisessa koulussa opettajana olevalta ystävältäni kuullut, että rehtorit mm. tekevät pistotarkastuksia luokkiin ja vaativat joka viikon aluksi tarkat tuntisuunnitelmat nähtäväksi etukäteen. Eipä taida olla opettajan ammattitaidon arvostus aivan samaa luokkaa kuin meillä täällä. Sama viesti välittyy kyllä mielestäni myös Liitupölyä-kirjassa. McCourt itse mielestäni kokee epäonnistumisia juuri siinä, ettei saa pidettyä "oikeanlaisia oppitunteja". Hän tietää, että saa kontaktin oppilaisiin tarinoidensa kautta, mutta opetuksen sisällön ulkoapäin määrätyt tavoitteet eivät täyty. Tämä häiritsee ainakin nuorta Frankia ja on kaiketi syynä myös muutamaan työsuhteen loppumiseen.

Erikoisia ovat myös McCourtin kuvaukset vanhempien kohtaamisesta. Onneksi oma työarki ei ole tuollaista vaikka kyllä toki samaistumisen paikkojakin löytyy.