Minustakin alun erittäin hauskojen opettamiskokemusten jälkeen tarina alkaa junnata paikallaan. Aluksi naureskelin opettajan huomioille siitä, mitä tunnilla saattaa tapahtua. Tunnistan itseni samanlaiseksi tarinankertojaksi, varsinkin silloin, kun normaali työskentely alkaa tympiä.
Kun kirjailijan esittelemät tunnit vyöryvät ohi tajuntani aika samanoloisina, huomaan välttäväni kirjan esilleottamista. Huomaan olevani kuin opettamani oppilaat, jotka eivät saa kirjaa luettua loppuun. Enköhän tästä taas piristy! Terveisin Virpi Kangaspunta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Minustakin kirja toistaa osin itseään, mutta on samalla onneksi aika viihdyttävä. Kukapa ei sujuvista koulupäivistä jaksaisi lukea..
Jauhamista!! Oman navan ympärillä pyörimistä! Kenelleköhän kirja on tarkoitettu? Opettajana ainakin haluaisin koulupäivän jälkeen vähän muunlaisia visioita.
Jatkan kuitenkin lukemista, kuulemma loppupuolella olisi toivoa paremmasta.
Kuten Annikka tuossa edellä totesi, jo elävässä elämässä liitupölyyn hautautuneena kaipaisi virkistyksekseen jotain kosteusvoiteen tapaista liitupölyn sijaan...
Jotenkin tuntuu, että tämä Liitupölyä on tehty niistä rippeistä mitä McCourtin kahdesta aiemmasta kirjasta on vielä jäänyt jäljelle. Ja joskus jotain voisi jättääkin käyttämättä...
Joskus edes opettaja ei jaksa lukea sujuvista koulupäivistä.
Lähetä kommentti